Keräsimme kamamme ja lähdimme aamulla hostellilta rautatieasemalle päin. Matkalla sattui lipun tarkastus ja me emme olleet ostaneet lisälippua repuillemme joten mätkyä tuli 75 per nuppi elikkä 19e. Saavuttuamme asemalle rupesimme asenetelemaan reppuja säilytys lokeroon. Laatikko nieli rahat ja jumitti avaimen ja oven. Odottelimme korjaajaa, joka sitten ystävällisesti antoi uuden lokeron vanhan tilalle. Pienten takaiskujen saattelemana menimme bussilla Auschwitziin. Puolentoista tunnin päästä saavuimme perille ja aloitimme kiertueemme vanhalla leirialueella. Vaikka alueen historia oli ennestään tuttu sai krematoriouunien rivi ajattelemaan, että mikä voi saada ihmisen tekemään jotain niin groteskia pahaa. Auschwitz on jokaisen hyvä nähdä, vasta se saa tajuamaan mitä se on joskus ollut. Alueella käynti on paikan ylläpitäjien suositusten mukaan K-14 kamaa. Alueen valokuvanäyttelyissä on sellaisa kuvia joka saa jokaisen ihmisen voimaan todella pahoin. Paikka on kokonaisuutena todella ahdistava ja surullinen. Keskitysleireillä murhatut 6 miljoonaa ihmistä kuulostaa  jo lukuna todella älyttömältä, mutta Auschwitz paikkana pystyy herättämään tapahtumat pelottavan hyvin eloon. Katsellessa uhreilta poistettujen kenkien kasaa joka ulottui 12 x 6 x 2.5 kokoisen huoneen kattoon asti, joukossa kenkiä jotka olivat kuuluneet korkeintaan 2 vuotiaalle lapselle, lopetimme tapahtumien järkeilyn, koska mitään järkevää tästä paikasta ei voinut löytää. Eikä kyseinen kasa ollut kuin murto-osa kaikista kengistä. George Santayana on sanonut, joku joka ei muista historiaa on sidottu elämään se uudestaan. Kyseinen tapahtuma on liian surullinen kerrottavaksi, mutta liian merkittävä unohdettavaksi.